Etusivu
Ajankohtaista

Säännöt
Hallitus
Jäsentiedotteet
Kokouspöytäkirjat
Vieraskirja
Liity jäseneksi
Kuvia
 


Anja Pere
Syksy2009

Trast-Isopere sukuseuran tapaaminen 2009

Edelliset kaksi sukutapaamista järjestettiin Eurajoella esiäiti-Justiinan synty- ja asuinsijoilla Vuojoen ja Lavilan kartanoissa. Nyt oli vuorossa merihenkinen retki Raumalla. Aloitimme lounaalla ja kokouksella Villa-Talbon romanttisessa pitsihuvilassa Petäjäksessä. Sinne hakeutuessa joutui jälleen kerran ihmettelemään logiikkaa, jolla katujen varsille nimet merkitään tai jätetään merkitsemättä. Perille kuitenkin kaikki löysivät, sillä onhan Rauma tuttu kaupunki useimmille meistä..

Sukujuuria ja uusia sukulaisia geenitutkimuksen avulla

Noutopöytä-lounas nautittiin pikku pöydissä seurustelun merkeissä. Tämänkertaisen tapaamisen epävirallisena teemana oli geenitutkimus. Genetiikka sukututkimuksessa on uudehko ja vaikeaselkoinen asia. Seppo Linnainmaa saatiin houkuteltua selventämään sitä meille muille. Taustatyötä oli tehty jo aikaisemmin. Yhteinen esi-isämme JuhoTrast-Isopere on ollut Justiina-äitinsä avioton lapsi ja oletettamukset hänen isästään ovat saaneet mielikuvituksen joskus hurjaankin lentoon. Arvoituksen ratkaisemiseksi tai ainakin lähemmäksi pääsemiseksi Pentti lähetti geeninäytteensä kansainväliseen Family tree DNA-projektiin. Isä-linjan tutkimiseksi tarvitaan suoraan alenevassa mieslinjassa olevan miespuolisen jälkeläisen geeninäyte, käytännössä suun sisäpinnalta raaputettu näyte.Tarkoituksena oli löytää henkilöitä, joilla menneisyydessä jossain vaiheessa on ollut sama esi-isä kuin Pentillä ja siis meillä muillakin Justiinan Juhon jälkeläisillä.Olettaen tietysti että tällainen henkilö on myös testin teettänyt. Sukuyhteyden läheisyys selviää nk. markkereiden eli eri aikoina tapahtuneiden geenimuunnosten avulla. Mitä enemmän yhteisiä markkereita on, sitä lähempänä on myös yhteinen esi-isä.

Vastauksia saapui ja Pentti ja Satu olivat yhteydessä sähköpostiosoitteensa ilmottaneisiin. Suomen lisäksi vastauksia tuli pohjois-Amerikasta, siirtolaisten jälkeläisiltä. Yhteinen esi-isä vaikutti kuitenkin olevan vuosisatojen päässä, kunnes tuli melkein täysosuma, Yrjö Terho, jonka kanssa Pentillä oli 65/67 samaa markkeria. Yrjön suku on 1800-luvulla ollut porilais-luvialaista, siis läheltä Eurajokea. Yhteinen esi-isä on todennäköisesti tämän suvun piiristä, mutta voi olla jopa kymmenen sukupolven päässä, todennäköisesti kuitenkin lähempänä.

Sattui niin mukavasti että Yrjö ja vaimonsa Virpi ovat kanssani Vantaalla samassa eläkeläisyhdistyksessä, joten heidät oli helppo houkutella mukaan Trast-Isopereläisten joukkoon. Hyvin he joukkoon sopivat ulkonäöltäänkin, Virpikin, joka ei ole tiettävästi meille mitään sukua. Nyt he ovat jo sukuseuran jäseniä.

Olemmeko Novgorodin valloittajan sukua

Lisäväriä, suorastaan hohtoa ja kimallusta, saatiin toisesta geenitestin tuloksesta. Pentin DNA:n perusteella olemme todennäköisesti Novgorodin perustajan Rurikin jälkeläisiä. Rurik on elänyt n. vuosina 830-879 eikä hänestä itsestään tietysti ole mitään geeninäytteitä olemassa. Hänestä periytyneiden venäläisten ruhtinassukujen nykyisten jäsenten ja Pentin DNA-tulokset osottautuivat kuitenkin niin samanlaisiksi, että sukuahan me olemme. Saattaa olla kuitenkin ettei tämä esi-isä ole koskaan Novgorodiin lähtenytkään, vaan suku on eriytynyt jo ennen tätä kuuluisaa Venäjän valloitusmatkaa.

Sepon esityksen jälkeen me ruhtinaalliset hiljennyimme kuuntelemaan Raili Tahtosen esittämää Rauman-murteista pakinaa. Eipä kovin helpposelkoista senkään ymmärtäminen,vaikka lähempänä arkitodellisuutta onkin.Varsinaisesta sukukokouksesta on pöytäkirja seuran kotisivuilla.

Rauman saaristoon tutustumassa

Virallisen ohjelman jälkeen suurin osa joukosta siirtyi satamaan nk. Suojan laituriin odottelemaan Airisto Star-vesibussia, joka veisi meidät risteilylle Rauman saaristoon tutustumaan sen luontoon, nykyisyyteen ja menneisyyteen. Mukana oli monta Omenapuumaan Hilda (os. Isopere) ja Jalmari Koskisen jälkeläistä, joilla on saaristosta aivan omakohtaisia kokemuksia ja muistoja. Oppaina toimivat lapsenlapset Liisa Haapala ja Riitta Aalto.

Sisarelleni Railille ja minulle Omenapuumaa oli lapsuudessa tarunomainen paikka, josta kuulimme ja jonne toivoimme pääsevämme käymään, mutta emme koskaan päässeet. Maihin ei menty nytkään, sillä paikka ei enää ole suvun omistuksessa. Muita mielenkiintoisia ja kauniita rantoja ja väyliä nähtiin ja niistä kuultiin.. Oli Puuvallin kanava, Nurmes, Reksaari, Kylmäpihlaja, Kuuskajaskari ym. Samat paikat tulevat tutuiksi kirjasarjassa, joka tunnetaan nimellä Saaristolaissaaga-trilogia. Kirjoittaja Tapio Koivukari. Itse olen lukenut vasta ensimmäisen osan, mutta koukkuun jäin. Kirjassa mainitaan lyhyesti mm. Omanapuumaan Koskinen, ja hänestä saa juuri samanlaisen kuvan kuin risteilyllä kuulimme jälkeläisten kertomana. Karismaattinen ja yhteisön arvostama. Kuulimme kyllä myös kerrotun että Isopereen Hilda ei koskaan oppinut kunnolla soutamaan. Soututaidon arvostelukriteerit ovat saaristolaisilla ehkä erilaiset kuin peltomaisemissa ja kaupungissa kasvaneilla. Ja Hildalla riitti varmasti muutakin puuhaa Omanapuumaan talouden hoidossa ja miehensä tunnetusti runsaiden vieraiden kestitsijänä.

Eniten saimme matkasta luultavasti me jotka ahtauduimme kuljettajan taakse veneen etuosaan (paikalle lienee oikeakin nimitys). Meille avautui koko maisema ja kommentit saimme ”livenä”. Tyytyväisiä olivat kaikki muutkin, vaikka heidän huomiotaan veikin pöytäseurustelu. Tärkeätä sekin. Huomionarvoista oli että osa eri sukuhaaroja edustavista joukon nuorimmista löysi toisensa yhteisen pöydän äärestä. Ehkä heistä kasvaa se joukko joka jatkaa sukuseuran toimintaa meidän pikkuserkusten jälkeen.

Tapaamisiin taas seuraavassa sukukokouksessa ja tietysti jo aikaisemminkin

Anja



Mielenkiintoista ja/tai hyödyllistä luettavaa:
Kalevi Wiik: Mistä suomalaiset ovat tulleet. Pilot-kustannus Oy Tampere 2007. ISBN978-952-464-579-9
Minna Heljala: Saaristolaiselämää. Rauman museo 1990. Rauma 1990. ISBN 951-96132-2-6
Tapio Koivukari: Luodetuulen maa. Like-kustannus 2002
Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat. Johnny Kniga 2009
Tapio Koivukari: Sumun lokikirja. Johnny Kniga 2009