Anja Pere
Syksy2007
Sukulaisia tapaamassa ja sukujuuria etsimässä
Monet kasvot näyttivät jo tutuilta ja jopa nimetkin palautuivat mieleen, kun Trast-Isopereen sukuseura kokoontui historiansa toista kertaa, paikkana nyt Eurajoen Kristillinen opisto eli entinen Lavilan kartano. Paikan valinnassa siteenä suvun historiaan oli että esiäitimme
Justiina Trast oli aikoinaan käyskennellyt täällä kartanon piikana. Mikä lie ollut Nikulan suvun yhteys paikkaan kun sekin piti kokoustaan aivan naapurissa.. Hyvissä ajoin kaikki olivat kuitenkin oman sukunsa piirissä ja saaneet nimilapun rintaansa.
Iidan, Hildan ja Juhon suku erottuivat lapun värin perusteella.
Puheenjohtaja Pentti Pere toivotti joukon tervetulleeksi ja eri puolilta Suomea aamuvarhaisella lähtenyt nälkäinen joukko siirtyi ruokapöytiin. Tällä kertaa ei paikkoja arvottu, mutta jonkin verran eri sukuhaarat silti sekoittuivat niin kuin järjestäjien toivomus olikin.
Juhan suvun Tuomas ja
Martti Pere ja sukuun naitu Kari Koskenranta olivat perustaneet kahden trumpetin ja kitaran orkesterin, jonka ensiesitys kuultiin lounaan aikana. Harjoitteluaikaa oli ollut puoli tuntia ja sitä ennen nuotit olivat netin välityksellä kulkeneet Laihian ja Eurajoen väliä. Poikien omin musiikki lienee hiukan erilaista, mutta hienosti onnistui Karin myötävaikutuksella valittu aikuisempaan makuun sopiva musisointikin. Kahviin päästyä oli vuorossa Idan suvun
Timur Bedretdin viuluineen, ja kuinka kauniisti se soikaan. Mitähän muita kykyjä joukostamme vielä löytyykään.
Lounaan jälkeen pidettiin varsinainen sukukokous, jossa käsitellyt asiat näkyvät erillisessä kokouspöytäkirjassa.
Kokouksen jälkeen lähdimme yhteisellä bussilla kiertoajelulle etsimään esiäitiemme ja –isiemme entisiä asuinympäristöjä. Oppaaksi oli lupautunut Eurajoen kunnan kulttuurisihteeri
Pirjo Jaakkola. Ensiksi suuntasimme Eurajoen ja Lapin kunnan rajoilla oleviin Rikantilan ja Saaren kyliin. Siellä oli ruotusotamies
Matti Trast vaimonsa Eevan kanssa hankkinut niukan toimeentulon kasvavalle perheelleen eri taloissa palvellen ja siellä oli varttunut heidän tyttärensä, yhteinen esiäitimme Justiina. Pysähdyimme myös
Vaimalantien risteyksessä. Olihan Iida Isopere aikoinaan naitu
Vaimalan sukuun ja joukossamme oli monta vaimalalaista. Mutta vieraita olivat maisemat meille kaikille ja voimme vain kuvitella, miltä aikoinaan olivat näyttäneet
Vanha-Hautamaa, Wilkkilä ym. entiset suurtalot. Lähinnä entisyyttä oli
Köykän talo, jonka pihapiiriin ja navettarakennuksen maaseutukauppaan kävimme tutustumassa. Siellä olisi aikaa kulunut enemmänkin naisten hypistellessä tavaroita ja miesten tutkaillessa katon hirsirakenteita. Köykän talo mainitaan varsinkin Justiinan sisarusten ja heidän jälkeläistensä palveluspaikkana.
Mutta nyt oli kiire toiselle puolen Eurajokea Irjanteen, Kaukomäen ja Mullilan maisemiin. Siellä ovat suvun talonpoikaiset juuret esiäiti
Wihelmiina Isopereen kautta. Hänen Mäkelä-Tokila-Hakula-Kauppi-sukuiset esivanhempansa liittävät meidät moniin eurajokisiin
sukuihin.
Irjanteen vanha kirkko oli mielenkiintoinen tutustumiskohde varsinkin Pirjo Jaakkolan erinomaisen selostuksen ansiosta. Tässä kirkossa lienee myös kastettu, vihitty ja hautaan siunattu monta suvun jäsentä. Onhan sen lattian alle haudattukin kaukainen esi-isämme
Juho Pirinpoika Piri (1709-1780) ja aivan kirkon vieressä olleen haudan suvun tietopankki
Satu Linnainmaa totesi kaukaiselle sukulaisellemme kuuluvaksi. Kiitos vielä Sadulle niistä tiedoista, joita hän minulle syötti yrittäessäni improvisoidusti sitoa kiertoajelun nähtävyyksiä omaan historiaamme. Esiintymishalu ei ilmeisesti ole tämän suvun keskeisiä ominaisuuksia.
Seuraava kohde oli Välimaan perinnetorppa , Eurajoen kunnan nykyisin omistama torppariajan muistomerkki. aivan entisen Isopereen talon naapurustossa. Isäni
Kaarlo Pere hankki sen omistukseensa eläkkeelle jäätyään ja laati torpan historiikin. Torpan viimeiset asukkaat ovat olleet
Juhani ja Aino Pere, jotka pitivät sitä vapaa-ajan asuntonaan ja pieteetillä säilyttivät torppaa ennen sen siirtymistä museokäyttöön. Pirjo Jaakkolan osittain Eurajoen murteella esittämä kuvaus yhdisti onnistuneesti torpan kirjavan historian sen nykyisyyteen. Kiitoksiin, jotka sukuseuran puheenjohtaja Pentti Pere ja
Seppo Linnainmaa Pirjo Jaakkolalle kukkakimpun kera esittivät, yhtyi sydämestään koko joukkomme. Kukat sai myös suvun vanhin,
Hilda Koskisen tytär Aune Tahtonen, ainoa tästä sukupolvesta jäljellä oleva.
Kiertoajelun päätteeksi bussi kuljetti meidät takaisin Lavilaan, josta joukko hajaantui taas nykyisille asuinsijoilleen. Moni jo kyseli seuraavaa tapaamista. Ehkä saamme silloin vihdoin mukaan
Fanninkin sukuhaaran. Kyllä meidän seuraamme kannattaa tulla, sillä hiukan omahyväisesti voin todeta että sukulaiset ovat osoittautuneet hauskoiksi, mutkattomiksi ja tärkeilemättömiksi ihmisiksi, joita mielellään tapaa.
Anja
